Makuuhuoneestamme on uupunut jo useamman kuukauden ajan kattovalaisin kun etsinnöistä huolimatta mieleistä emme mistään löytäneet. Ajatus tehdä itse varjostin lähti siitä kun näin tuttuni tehneen semmoisia itse. Suunnittelin tekeväni samanlaisen, mutta materiaalien uupuessa ja varjostimen akuutin tarpeen vuoksi keksinkin kokeilla aivan jotain muuta..
..ja niin syntyi mummoni virkkaamasta pitsiliinasta sokeritärkin avulla lampunvarjostin. Tämä ei ehkä ole ihan meidän tyyliämme, mutta ajaa asiansa hyvin. Tunnearvo on suuri ja tuntuu kivalta saada pitsiliinat komerosta käyttöön. Sain liinan kovetettua sen verran kovaksi, että mitään kehikoita en varjostimelle tehnyt, saa nähdä kuinka se käytössä toimii. Jos ei toimi niin tärkätään uudelleen tai pestään liina ja otetaan käyttöön pöytäliinaksi ja kokeillaan sitten tehdä varjostimeksi sitä ensin mielessä ollutta versiota.
Ohje varjostimeen:
-Valitse mieleinen pyöreä pitsiliina
-valitse kulho jonka ympärille liina muokataan
-Asettele liina kulhoon tai kulhon ympärille (itse laitoin sisäpuolelle jotta sain jätettyä roikkuvat reunapitsit tärkkäämättä, laskeutuu kauniimmin), tue reunoista tarvittaessa pyykkipojilla tai kuminauhalla
-Valmista tärkki laittamalla kattilaan pari desiä vettä ja kuumenna se, lisää kattilaan sokeria niin paljon kuin veteen hyvin imeytyy, älä keitä missään vaiheessa!
-Sitten vain sivelemään sokerilientä liinan päälle
-Anna työn kuivua pari vuorokautta, niin että työ on kuivunut kovaksi.
-Lopuksi pujota lampun johto liinan keskireiästä läpi ja viritä valaisin paikoilleen.
Tuo lampunvarjostinidea kuulosti aluksi kieltämättä vähän erikoiselta, mutta lopputuloshan on tosi makea! Kohta sie virkkaat siellä innoissasi lisää erivärisiä pitsiliinoja ja vaihtelet varjostinta vuodenajan ja sisustuksen mukaan. ;)
VastaaPoistaEn mä varmaan pitsiliinoja mun virkkaustaidoilla itse tee, mutta tiskirättejä olen innostunut virkkaamaan. ;) Se on mukavaa pientä puuhaa ja helppo jättää kesken kun keskeytyksiä tulee.
VastaaPoistaHieno! Meillä on näyttelyprojektin kanssa tärkkäyshommaa edessä, joten kaikki kokemukset aiheesta kiinnostavat muutenkin.
VastaaPoistaHenni, muuta kokemusta mulla ei tärkkäsyhommasta ole. Kulhoja vain olen aiemmin liinoista samalla lailla tärkkäillyt. Käyttökokemusta nyt tuosta varjostimesta, että hyvin on pysynyt kuosissaan.
VastaaPoistaNätti lamppu! Itsekkin olen tälläistä kokeillut. Blogistani löytyy kuvaa tärkkäämästäni lampusta.
VastaaPoista